28.09.2017

Ängöl-pienpanimo case story


Valmistettuaan olutta kellarissaan usean vuoden ajan Håkan Johansson päätti ryhtyä tositoimiin ja perusti vuonna 2010 Ängöl-pienpanimon Ängön saarella olevaan vajaan Kalmarissa. Pienpanimo-oluiden suosio on kasvanut viime aikoina huikeaa vauhtia, mikä on näkynyt myös Ängölin menestyksessä. Pienpanimo onkin menestynyt niin hyvin, että sen entiset tilat kävivät pieniksi ja se muutti vuonna 2016 suurempiin tiloihin Kalmarin mantereen puolelle.

 

Kun uusien tilojen kalustus oli edessä, Ängölille tarvittiin myös laadukas vedenpoistoratkaisu. BLÜCHER kutsuttiin esittelemään sopivinta vedenpoistoratkaisua panimon, kiinteistönomistajan, Multibygg-asennusyhtiön ja Förlösa Rör -putkiyhtiön yhteiseen tapaamiseen. HygienicPro -kouru otettiin todella hyvin vastaan. Kourun ominaisuuksista arvostettiin etenkin sen suurta roskasiivilää, joka pystyy keräämään valmistusprosessin aikana kertyvän humalan ja maltaat, sen puhdistamisen yksinkertaisuutta sekä sen hygieniaominaisuuksia, kuten avoimia sivuritilöitä ja pyöreitä kulmia, joihin lika ei tartu. Myös kourun vahvistettuja reunoja kiiteltiin, sillä ne auttavat kourua pysymään muodossaan ja ehkäisevät halkeamien syntymistä ympäröivään lattiaan, mikä omalta osaltaan mahdollistaa hyvän hygieniatason. Myös itsepuhdistuvuusominaisuus sekä yksinkertainen asennus olivat tekijöitä, joiden ansiosta BLÜCHER HygienicProsta tuli Ängölin ykkösvaihtoehto.

 

”Kourun asentaminen oli ällistyttävän helppoa”, kertoo asennuksesta vastanneen Förlösa Rör -yhtiön Simon Hansson.

 

”Kaikki sujui kuin tanssi”, hän jatkaa, ”Ja BLÜCHERin tuotteiden kanssa oli todella helppo työskennellä.” 

 

Projektin tiedot:

Asiakas: Ängöl

Rakennusliike: Multibygg

Putkiyhtiö: Förlösa Rör

Tuotteet: BLÜCHER® HygienicPro ja BLÜCHER® Channel 677

Tilojen koko: n. 1 500 m²

Rakennusaika: helmi-kesäkuu 2016

Kaupunki: Kalmar


BLÜCHER® Drain Design

Tutustu BLÜCHER® Drain Design -tuotevalikoimaan.

Lataa esite tästä.